Takaisin kiinni arkeen

Ihan uskomatonta,kohta tulee jo vuosi siitä kun sain diagnoosin.Kummasti elämä on palannut takaisin uomiinsa,sen on vallanneet arkiset tavalliset asiat ja vanhat ihanat tutut rutiinit.Syöpä ei ole välttämättä edes päivittäin mielessä ja hyvä niin.Paluu tähän oikeastaan alkoi ehkä viikkoa ennen kuin työt alkoi,n 1,5kk sitten.Ensimmäinen askel sairaskuplasta kohti normiaekea oli kampaajalla käynti.Tavallinen asia mutta ihan järjettömän suuri mun näkövinkkelistä,silloin jo hiukset oli sen verran kasvaneet että niihin sai leikattua vähän mallia ja siistittyä ja värjättyä.En enää ollut epämääräinen sänkipää vaan näytin ihmiseltä,naiselta pitkästä aikaa.Ja nythän se tukka sitten kasvaa hirmu vauhtia,en malta odottaa että saan ne kasvatettua pidemmäksi,ei tää lyhyt ole mun juttu.

Herceptinejä on nyt käyty 9/17,voiton puolella nekin!Pistokerrat kyllä vaihtelevat todella paljon.Joskus siitä ei tule mitään jälkimaininkeja mutta esimerkiksi edelliskerralla mulla särki reisiä kaks viikkoa piston jälkeen ja pistoskohta oli tosi arka pitkään.Kai riippuu hoitajasta ja siitäkin mihin se neula sattuu osumaan.Tamoista johtuvat oireet on pysyneet jokseenkin samoina,tosin yöhikoilu on lisääntynyt.Se ei ole jokaöistä mutta silloin tällöin huomaan että esim kaula on aivan hiestä märkä jos vaikka herään vessaan yöllä.Siihen itse hikoiluun ei onneksi herää.Kuumotuksia tulee aika ajoin edelleen.Leikatun puolen käsi puutuu tosi helposti ja sormia pistelee,ellei jumppaile.Jotenkin ajattelin että sen suhteen ei enää vaivoja olisi mutta kyllä se haavan alue vaan kipeytyy edelleen silloin tällöin ja kainalo puutuu ja kipuilee.Ei ole hätäisen ihmisen hommia nämä.Pääseeköhän sitä koskaan siihen tilanteeseen että se ei vaivaisi ollenkaan.

Viimeisenä viikonloppuna ennen kuin työt alkoi mulla tuli ihan totaalinen henkinen romahdus.Mieli nyt sahaa muutenkin noiden Tamojen takia ja se tuli jotenkin ihan jälkijunassa.Siinä nyt oli varmaan osittain stressiä ylipäänsä töiden aloittamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä..Luulin säteiden loppumisen jälkeen että että siitä eteenpäin alkaa henkisesti helpottaa mutta eihän se ihan niin mennyt.Kyllä se pää tarvitsee aikaa koko episodin käsittelemiseen ja ymmärtämiseen.Nyt jälkeenpäin oon miettinyt että en todellakaan olisi ollut työkuntoinen henkisesti yhtään aiemmin,onneksi pidin sen kuuden viikon palautumistauon ennen töihinpaluuta.Edelleenkään mä en käsitä miten jotkut pystyy käymään töissä tän rumban aikana,hattua täytyy nostaa.Mä en olisi siihen pystynyt kun nytkin mentiin vähän harmaalla alueella.Ja joo,ei ehkä ole maailman helpoin kombinaatio uudessa työpaikassa täysipäiväisenä aloittaminen syöpäsaikun jälkeen,mutta en niin olettanutkaan.Ekan viikon jälkeen olin aivan loppu.Siis ihan fyysisesti koko kroppa oli niin kipee ja jumissa että huhhuh.Iltaisin olin ihan rättiväsynyt ja kiukkuinen.Tottakai kun kunto on edelleen surkea eikä ole tottunut staattisiin asentoihin ja istumiseen niin se kyllä tuntui.Siitä se en onneksi on parantunut huomattavasti ja nyt alkaa olla jaksaminen sen verran hyvä että jopa iltaisin jaksaa vielä touhuta asioita tai käydä kävelylenkillä.Alku oli siis aika shokkihoitoa mutta kun siitä selvisin niin kaikki on alkanut sujua ja mennä luontevammin.Ja tuosta romahduksesta,olen tullut siihen tulokseen että tarvitsin sen.Sen jälkeen on kaikki tuntunut paljon helpommalta.Jos se en olisi antanut tulla sen tuolloin se olisi varmasti tullut ennemmin tai myöhemmin.Ja kyllä,on ihanaa olla taas töissä.Vaikka tuon romahduksen yhteydessä panikoin ja ahdistelin myös sitä mitä olen mennyt tekemään ja tuleeko hommista uudessa työpaikassa mitään,niin päivääkään en ole katunut valintaani.

Kesää kohti siis luottavaisin mielin.Odotan kyllä sitä niin paljon että saa otettua takaisin viime vuoden menetetyn kesän joka meni pääasiassa hikoillessa sytohuuruissa.Onneksi aloitin tämän kirjoittamisen sillä kyllä sitä yllättävän äkkiä unohtaa asioita ja viime kesä on aika hämärän peitossa.Yhtä paljon kuin kesää,odotan viimeistä herceptin piikkiä joka on syyskuun alussa.Se tarkoittaa sitä että mun hoitopolku on talsittu ja jäljellä on enää vuosittaiset seurannat,ja tietysti korjausleikkaus aikanaan.Olen ajatellut että se syyskuun alku olisi myös hyvä kohta tämän blogin lopetukselle,mutta katsotaan nyt,aika näyttää miten päivittelyn käy.Nyt tuntuu siltä että sen syyskuun jälkeen haluan sulkea tämän aikakauden elämästäni.

Tai ehkäpä heitän tässä kohtaa pallon teille jotka tätä luette,haluatteko että päivittelen kuulumisia sairauden osalta vaikka päivityksiä tulisikin vähän harvemmin?Ja toinen kysymys,onko jokin erityinen aihe tai teema josta haluaisit että kirjoitan ajatuksiani tämän taudin näkökulmasta?