Kohti rinnan korjausta vol 1

No niin,suunnitelmat ovat selvillä,viime viikolla päätettiin että uusi daisari saa materiaalinsa mun maharöllykästä.Kertomuksessa luki mairittelevasti ”potilaalla vatsalla hyvän kokoinen ihosubkutispussukka,josta samankokoinen saisi rakennettua kuin kontrapuoli”.Toisinsanoen tänhetkinen  ”vyölaukku” on riittävä.Mahdollisesti toiselle täytyy myöhemmin tehdä vielä kohotus jotta pallot saadaan samaan tasoon.Alustava aikataulu on että operaatio olisi huhtikuun huitteilla.Sitä ennen täytyy käydä vatsan alueen suonien kuvauksessa,jossa varmistetaan että suonisto on tarpeeksi hyvä siirtoon.Operaatio siis menee niin että rakennusaineeksi otetaan kaistale alavatsasta koko vatsan leveydeltä about suoliluusta suoliluuhun,napa saa samassa rytäkässä uuden paikan sillä yllä oleva nahka ikäänkuin venytetään alaspäin jotta leikkaushaava saadaan kiinni.Tämän vuoksi koko vatsan iho irrotetaan kylkikaariin asti alustastaan.Hyvää tässä on se että kun on synnyttänyt löysää on tarpeeksi venytettäväksi.Eli olen nyt leikkausjonossa ja kutsun pitäisi tipahtaa postilaatikkoon alkuvuodesta.Tamofen lääkitys täytyy jättää tauolle n.1kk ennen operaatiota veritulppariskin vuoksi,se tarkoittaa sitä mun ei ole mahdollista ottaa vastaan mitään peruutusaika lyhyellä varoitusajalla.Sairaslomaa tulee noin kuukauden verran ja vatsanalueenntukivyötä täytyy käyttää kuutisen viikkoa.Aikamoinen työmaa siis edessä mutta odotan silti sitä enemmän innolla kuin kauhulla vaikka tiedän että jokaisessa leikkauksessa on riskinsä.Sormet ristiin että kaikki menee hyvin.

Hoitojen jälkeisiä havaintoja ja korjausleikkaussuunnitelmia

Tärkein juttu ensin:1-vuotiskontrollista puhtaat paperit!Eihän siinä kaikki mennyt kuten strömsöössä,posti oli hukannut mun kutsukirjeen ja sain ilmoituksen edellispäivänä  tekstarilla että kuvantamiset seuraavan päivänä.Ehkä kuitenkin parempi noin päin, eipähän ehtinyt liian kauaa panikoimaan.Edellinen ilta ja yökin meni ihan läskiksi,olin ihan hermoraunio.Yritin katsoa edellisiltana tanssii tähtien kanssa  roosanauha- lähetystä mutta piti aika äkkiä kääntää kanavaa.Jotenkin ihan järjetön ahdistus ja paha olo vyöryi yli,ehkä asia on vielä vähän liian liki tai sitten on vielä jotain käsittelemättä mutta en tosiaan sitä pystynyt katsomaan.Onneksi kuvantamisaika oli heti aamusta.Radiologi oli mitä ihanin ja sympaattisen ihminen.Jouduin jonkun aikaa odottelemaan ennen kuin pääsin mammon jälkeen ultraan ja siinä odotellessa kyllä jännitys pakkautui ihan nextille levelille.Radiologi ilmeisesti huomasi heti jännityksen ja osasi ihanasti rauhoitella,ja siinähän ne hanat sitten aukesi.Maailman ihanimmat sanat tähän mennessä oli se lause”täällä ei ole mitään poikkevaa,kaikki on hyvin”.Seuraava kontrolli onkin sitten ensi kesänä.

Se mistä ajattelin kirjoitella on ns sytoaivot eli kognitiivisten taitojen vajavaisuus hoitojen jälkeen.Siitä paljon puhutaan eikä oikein varmuudella tiedetä mistä se johtuu mutta olen itselläni huomannut tässä kuluneena vuonna samaa.Unohtelen asioita,nimiä,osoitteita.Yhtäkkiä saattaa tulla täydellinen blacout,yrität hakea sanaa mutta et vaan muista.Monesti on käynyt niin että unohdan henkilön nimen,siis ihan tutunkin,aivot raksuttaa ja raksuttaa ja ainoa mitä saat suusta ulos on ”no se tumma lyhyttukkainen,tiedätkö”.Raivostuttavaa ja turhauttavaa.En tiedä jääkö tämä äly pysyvästi tälle tasolle vai onko vielä toivoa että tämä tästä petraantuu.Työkoneen desktoppi on täynnä post it lappuja,ilman niitä en pärjäisi.Muutenkin kaikki täytyy olla ylhäällä jossain,muuten en muista.On tässä jäänyt parit laskutkin maksamatta ja karhukirjeitä on tipahdellut postiluukusta.Onneksi suurin osa on e-laskuja ja loputkin olen nyt muuttanut niiksi niin ei tule ainakaan niiden kanssa enää ongelmia.Mutta jottei aivot pääsisinliiaksi lepäämään ilmottauduin avoimen AMK:n verkkokursseille opiskelemaan työelämää täydentäviä opintoja,katsotaan miten ne lähtevät sujumaan.Olen kyllä kohtuu innoissani!

Korjausleikkauksen suunnitteluun on nyt sitten aika joulukuussa.Sekin jo hiukan jännittää.Haluaisin sen alta pois mahdollisimman pian.Haluan tosta irtotissistä eroon ja ettei tarvisi koko ajan miettiä mitä vaatteita voi käyttää,ettei vaan ole liian avonainen kaula-aukko jne.Ja niinkuin taisin aiemminkin sanoa,en mä tähän ole edelleenkään tottunut.Mutta siitä kertoilen lisää kun konsultaatiossa olen käynyt.Plastiikkakirurgilla , jolle sain ajan ,on monen kymmen vuoden kokemus kyseisistä leikkauksista ja olen kuullut hyviä kokemuksia.Se ainakin vähän huojensi mieltä näin alkuvaiheessa.

Hoidot ohi!

Nyt siis kaikki aktiivihoidot on vihdoin ohi kun viimeinenkin Herceptin piikki tuikattiin kankkuun syyskuun alussa.Sydänkin ultrattiin vielä kerran ja kaikki oli kunnossa,jes ja Huoh!Viime viikolla oli viimeinen hoitoihin liittyvä lääkäri ,seuraava onkin sitten vasta ensi vuoden kesällä.Lääkäri totesi että tulevaisuus näyttää oikein hyvältä,herceptin on tehokas hoito ja että kannattaa olla luottavaisin mielen sen suhteen tämä vihulainen on nyt hoidettu.Jotenkin se osu ja uppos ja taisin vähän herkistyäkin.Tuo oli juuri se lause minkä olen nyt puolentoista vuoden ajan halunnut edes jonkun lääkärin suusta kuulla.Mä selviän ,ja mulla ei ole hätää.Joo tiedän että kukaan lääkäri ei ole selvännäkijä eikä voi taata etteikö sama sattuisi joskus uudelleen,mutta silti tämä oli se mikä sai mut tuntemaan oloni jotenkin todella helpottuneeksi.Tämä oli samalla ns.1-vuotis kontrolli,lähete tuli vielä kuvantamisiin sekä mammoon että ultraan,aika pitäisi tulla lokakuulleJos saan kuvantamisista puhtaat paperit seuraava steppi onkin sitten korjausleikkauksen suunnittelu.Siihen sain myös lähetteen,kutsu plastiikkakirurgin pakeille tullee 3kk sisään.Eli homma etenee.Kyllä mä oon jo niin kypsä tän proteesin kanssa että ei ole kahta sanaa ettenkö korjausta haluaisi.Itse leikkaus ajoittuu sitten varmaan tuonne loppukeväälle/kesälle.Edelleen siis savottaa jäljellä,mutta pikkuhiljaa tästä ehkä alkaa tulla valmista.En oikein tiedä mitä korjatulta rinnalta odotan,en ainakaan sitä että se olisi täydellinen ja samaa paria terveen kanssa.Kunhan nyt voisi käyttää normaaleja liivejä niin sekin olisi jo kova juttu.Nännit ja sen tatuoinnit on sitten kosmetiikkaa,oma tavoite on että liiveihin on täytettä eikä tarvi enää proteesin kanssa säätää.Jos saisin itse päättää niin haluaisin uuden rinnan vatsamakkarasta.Mutta sen kertoo sitten kirurgi mistä sitä korjaustavaraa parhaiten saadaan.Toisin sanoen onko makkara tarpeeksi iso.Leikkaus on iso ja tiedän että kaikki ei mene välttämättä kuin strömsössä,mutta olen silti siihen kelkkaan valmis hyppäämään tuli mitä tuli.Haluan olla ja tuntea itseni taas kokonaiseksi.Kyllä se rinta on suuri osa minuutta.Onko se sitten pinnallista,ehkä joidenkin mielestä on, mutta mulla on siihen oikeus.Ihmiset ajattelevat asioista niin eri tavalla.Toiset eivät ikimaailmassa halua korjausta ja sitten taas itse en halua edes  ajatella loppuelämä yksirintaisena.Ei ole oikeaa ja väärä tapaa tehdä näitä asioita,täytyy tehdä juuri niinkuin itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta.Jänniä aikoja siis (taas kerran) eletään.

Kuulumisia

Toukokuun puolivälissä oli taas tutkimukseen liittyvä lääkärin vastaanotto ja sydämen ultra.Sitä jännitin jotenkin paljon enemmän kuin aiemmin johtuen tykytyksistä ja muljahduksesta joita nyt on ollut loppukeväästä.Tosin nyt on ollut rauhallista niidenkin suhteen.Ultrassa oli kaikki niinkuin pitää eli Herceptin pistokset eivät ole tehneet hallaa ja ne jatkuvat normaalisti 3 viikon välein.Niitä on nyt käyty 12/17!Toissakerralla oli erikoinen episodi pistoskerralla,multa lähti melkein taju.Heti pistettäessä tuntui omituinen tuike polvessa asti ja heti sen jälkeen henki S alpautui,silmissä musteni ja korvissa soi.Siinä äkkiä sitten monta hoitajaa+lääkäri paikalle,jalkoja ylös ja hetken päästä olin taas tässä maailmassa ja voitiin jatkaa.Ei selvinnyt mistä se johtui mutta jäi pieni kammo seuraavaa kertaa kohtaan.Onneksi seuraava meni kuitenkin hyvin.Kutsukirjettä odottolen nyt 1 v kontrolliin.Oikea käsi on kipuillut nyt pari viikkoa,välillä enemmän välillä vähemmän,sellaista säteilevää ja sormet puutuu ja niitä pistelee.Laitoin tästä yhteydenottoa polille ja lääkäri siitä eilen soittelikin.Ei sille vaan voi mitään että ekana tulee mieleen että noni nyt se on levinnyt luuston.Käskettiin seurailla ja jos ei hellitä niin lupailtiin että pääsee luustokuvaukseen jos auttaa saamaan mielenrauhan.Että täytyy nyt katella.Mistä näistä nyt tietää että mikä on normaalia ja mikä ei kun tamotkin aiheuttavat lihas ja nivelkipuja.Ja voihan se olla olla ihan joku hermopinne tms.

Viime lääkärikäynneillä puhuin myös väsymyksestä ja sanottiin että se voi kestää vuodenkin!Nyt olen jaksanut liikkua enemmän,pyöräilen,lenkkeilen ja muutenkin jaksan olla aktiivinen,myös työpäivän jälkeen.Tämän tueksi hankin Oura älysormuksen jolla voi seurata nimenomaan omaa palautumista,unta,aktiivisuutta jne.Ja sitä miten aktiivisuustason vaikuttavat seuraavan päivän ”valmiuteen”.Ehkä paras ostos pitkiin aikoihin.

Eilen tuli tasan vuosi leikkauksesta.Ja kuukausi takaperin oli diagnoosin vuosipäivä.Juhlistettiin sitä kakulla,”still alive”!Oli kyllä aika tunteelliset päivät ,jotenkin kaikki palautui mieleen viime keväältä vaikka toukokuusta en juuri mitään muuta muista kuin että kaiken odottelu oli yhtä  helvettiä epätietoisuudessa että mitä tapahtuu ja milloin.Siinä jäi kyllä ihminen aika tyhjän päälle diagnoosinsa kanssa,:joo,sulla on syöpä,odottele että kutsutaan leikkaukseen,hyvää jatkoa.Kyllä se hoidetaan....Jaaha.Eikä siinä hetkessä tajua kysyä että kuka kutsuu,miten kutsuu,koska kutsutaan ’,minne kutsutaan.Jäät vaan leijumaan sellaseen epämääräiseen kuplaan ja toivot että kaikki olis pahaa unta.Ne hetket ei kyllä unohdu koskaan.No,onneksi nyt on asiat toisin.Kaikki on toistaiseksi hyvin.

Sain vihdoin hankittua paristot vaakaan,se on ollut agendalla jo pitkään ja ei olis pitänyt.Lukemat oli aika karua luettavaa.+8 kiloa sitten viime heinäkuun.Maltillinen painon pudotus on nyt tähtäimessä kun mulla vaan ei ole hyvä olo omassa kropassani tällä hetkellä.Sitä on antanut luvan itselleen sairauden verukkeella repsahtaa ja mässäillä ihan holtittomasti.Sanotaan että joo pitää olla itselleen armollinen ja viis ulkonäöstä jos olet kuitenkin elossa.No tavallaan ymmärrän tuon näkemyksen mutta mutta jos sulla ei ole hyvä olo itsesi kanssa niin silloin asialle täytyy tehdä jotain.Tässä tuo Oura on myös hyväksi avuksi,voi vähän seurata päivittäistä kulutusta.Olen mä aiemminkin saanut painoa tiputettua niin miksi en nyt.Ainoa hidaste saattaa olla tuo tamojen aiheuttama hormonitoiminnan puute,mutta uskon siitä huolimatta että se on mahdollista.

Totaalitiltti

Ajattelin kirjoitella vähän parin viikon takaisesta totaaliuupumuksesta joka tuli ihan puskista.Ihmettelin taannoisena sunnuntaina kun väsytti niin pirusti vaikka nukuin pitkään aamulla ja vedin tirsoja pitkin päivää mutta väsymys vaan ei häipynyt.Lauantai oli mennyt ihan normisti,ei mitään ihmeempää.Alkuviikon sitten töiden jälkeen yritin levätä mutta aamuisin oli melkein mahdotonta saada itseään sängystä ylös.Pää oli aivan jumissa,sellainen tainnuttava tunne josta tulikin aika ikävä flashback sytoaikoihin.Aivot ihan sumussa ja tosi vaikea keskittyä mihinkään.Torstaina sitten 11/17 herceptinillä käydessäni hoitaja kyseli miten menee.Ihmettelin sille ääneen voimattomuutta ja väsymystä ja aivosumua ja se sanoi että heti kun oli tulin ovista vaikutin hänen mielestään ahdistuneelta.Ehkä joo olin jo ahdistunutkin siinä vaiheessa kun väsy ei vaan hellittänyt.Onneksi tajusin sitten ottaa sairaslomaan ja perjantain sitten nukuinkin käytännössä koko päivän.Se jo auttoi paljon ja viikonlopun vielä lepäiltyäni olo olikin taas aivan eri.Tämä varmaan oli juuri sitä hoitoväsyä mistä on varoiteltu mutta tuli kyllä jotenkin yllättäen.Vaikka kyllähän tuo työelämään hyppääminen voimia syö ihan eri lailla kuin normaalisti ja toisaalta en ihmettele että tällaisia ”taantumia” tulee.Tuo väsy kun sai ihan fyysisiäkin oireita aikaiseksi esim sydämentykytystä,hengenahdistusta,huimausta.Ja juurikin tuon takia jo ajattelin että jotain on pahemminkin pielessä.Jatkossa nyt jotain oppineena tiedän että täytyy levätä heti jos väsy alkaa mennä yli,koska sillä se näkyy menevän ohi.Lisäksi pääsiäisenä pidetyt ekstravapaat varmaan auttoivat myös palautumaan.Nyt en myöskään yhtään ihmettele miksi työterkka viime vuonna sanoi että on yleistä aloittaa osa sairaspäivärahalla alkuun ja sitten palata jonkun ajan päästä täyspäiväisesti.Kyllä tämä palautuminen vaan aikaa ottaa,ei voi mitään.Vaikka kuinka kuvittelee että jaksaminen on hyvä ja lähes sama kuin ennen niin ei se ihan taida kuitenkaan olla.Opettelu siis itsensä kuunteluun jatkuu edelleen ja nyt sitä täytyy kyllä vielä kuulostella omia oloja aika herkällä korvalla,että tajuaa hellittää ajoissa.Helpommin sanottu kuin tehty.

Takaisin kiinni arkeen

Ihan uskomatonta,kohta tulee jo vuosi siitä kun sain diagnoosin.Kummasti elämä on palannut takaisin uomiinsa,sen on vallanneet arkiset tavalliset asiat ja vanhat ihanat tutut rutiinit.Syöpä ei ole välttämättä edes päivittäin mielessä ja hyvä niin.Paluu tähän oikeastaan alkoi ehkä viikkoa ennen kuin työt alkoi,n 1,5kk sitten.Ensimmäinen askel sairaskuplasta kohti normiaekea oli kampaajalla käynti.Tavallinen asia mutta ihan järjettömän suuri mun näkövinkkelistä,silloin jo hiukset oli sen verran kasvaneet että niihin sai leikattua vähän mallia ja siistittyä ja värjättyä.En enää ollut epämääräinen sänkipää vaan näytin ihmiseltä,naiselta pitkästä aikaa.Ja nythän se tukka sitten kasvaa hirmu vauhtia,en malta odottaa että saan ne kasvatettua pidemmäksi,ei tää lyhyt ole mun juttu.

Herceptinejä on nyt käyty 9/17,voiton puolella nekin!Pistokerrat kyllä vaihtelevat todella paljon.Joskus siitä ei tule mitään jälkimaininkeja mutta esimerkiksi edelliskerralla mulla särki reisiä kaks viikkoa piston jälkeen ja pistoskohta oli tosi arka pitkään.Kai riippuu hoitajasta ja siitäkin mihin se neula sattuu osumaan.Tamoista johtuvat oireet on pysyneet jokseenkin samoina,tosin yöhikoilu on lisääntynyt.Se ei ole jokaöistä mutta silloin tällöin huomaan että esim kaula on aivan hiestä märkä jos vaikka herään vessaan yöllä.Siihen itse hikoiluun ei onneksi herää.Kuumotuksia tulee aika ajoin edelleen.Leikatun puolen käsi puutuu tosi helposti ja sormia pistelee,ellei jumppaile.Jotenkin ajattelin että sen suhteen ei enää vaivoja olisi mutta kyllä se haavan alue vaan kipeytyy edelleen silloin tällöin ja kainalo puutuu ja kipuilee.Ei ole hätäisen ihmisen hommia nämä.Pääseeköhän sitä koskaan siihen tilanteeseen että se ei vaivaisi ollenkaan.

Viimeisenä viikonloppuna ennen kuin työt alkoi mulla tuli ihan totaalinen henkinen romahdus.Mieli nyt sahaa muutenkin noiden Tamojen takia ja se tuli jotenkin ihan jälkijunassa.Siinä nyt oli varmaan osittain stressiä ylipäänsä töiden aloittamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä..Luulin säteiden loppumisen jälkeen että että siitä eteenpäin alkaa henkisesti helpottaa mutta eihän se ihan niin mennyt.Kyllä se pää tarvitsee aikaa koko episodin käsittelemiseen ja ymmärtämiseen.Nyt jälkeenpäin oon miettinyt että en todellakaan olisi ollut työkuntoinen henkisesti yhtään aiemmin,onneksi pidin sen kuuden viikon palautumistauon ennen töihinpaluuta.Edelleenkään mä en käsitä miten jotkut pystyy käymään töissä tän rumban aikana,hattua täytyy nostaa.Mä en olisi siihen pystynyt kun nytkin mentiin vähän harmaalla alueella.Ja joo,ei ehkä ole maailman helpoin kombinaatio uudessa työpaikassa täysipäiväisenä aloittaminen syöpäsaikun jälkeen,mutta en niin olettanutkaan.Ekan viikon jälkeen olin aivan loppu.Siis ihan fyysisesti koko kroppa oli niin kipee ja jumissa että huhhuh.Iltaisin olin ihan rättiväsynyt ja kiukkuinen.Tottakai kun kunto on edelleen surkea eikä ole tottunut staattisiin asentoihin ja istumiseen niin se kyllä tuntui.Siitä se en onneksi on parantunut huomattavasti ja nyt alkaa olla jaksaminen sen verran hyvä että jopa iltaisin jaksaa vielä touhuta asioita tai käydä kävelylenkillä.Alku oli siis aika shokkihoitoa mutta kun siitä selvisin niin kaikki on alkanut sujua ja mennä luontevammin.Ja tuosta romahduksesta,olen tullut siihen tulokseen että tarvitsin sen.Sen jälkeen on kaikki tuntunut paljon helpommalta.Jos se en olisi antanut tulla sen tuolloin se olisi varmasti tullut ennemmin tai myöhemmin.Ja kyllä,on ihanaa olla taas töissä.Vaikka tuon romahduksen yhteydessä panikoin ja ahdistelin myös sitä mitä olen mennyt tekemään ja tuleeko hommista uudessa työpaikassa mitään,niin päivääkään en ole katunut valintaani.

Kesää kohti siis luottavaisin mielin.Odotan kyllä sitä niin paljon että saa otettua takaisin viime vuoden menetetyn kesän joka meni pääasiassa hikoillessa sytohuuruissa.Onneksi aloitin tämän kirjoittamisen sillä kyllä sitä yllättävän äkkiä unohtaa asioita ja viime kesä on aika hämärän peitossa.Yhtä paljon kuin kesää,odotan viimeistä herceptin piikkiä joka on syyskuun alussa.Se tarkoittaa sitä että mun hoitopolku on talsittu ja jäljellä on enää vuosittaiset seurannat,ja tietysti korjausleikkaus aikanaan.Olen ajatellut että se syyskuun alku olisi myös hyvä kohta tämän blogin lopetukselle,mutta katsotaan nyt,aika näyttää miten päivittelyn käy.Nyt tuntuu siltä että sen syyskuun jälkeen haluan sulkea tämän aikakauden elämästäni.

Tai ehkäpä heitän tässä kohtaa pallon teille jotka tätä luette,haluatteko että päivittelen kuulumisia sairauden osalta vaikka päivityksiä tulisikin vähän harvemmin?Ja toinen kysymys,onko jokin erityinen aihe tai teema josta haluaisit että kirjoitan ajatuksiani tämän taudin näkökulmasta?

Terkut onkologilta

Ohoh kun aika on vierähtänyt.Melkein kuukausi edellisestä tekstistä.Tänään oli onkologin vastaanotto,käytiin läpi taas tutkimukseen liittyvät paperijutut ja tutki taas kainalot,arven alueen ja terveen rinnan,ei mitään poikkeavaa.Oli puhetta tamoista ja niiden sivuvaikutuksista,lähinnä nyt unettomuudesta jota oli tuossa viikko-pari sitten riesaksi asti.Luulen kyllä että se liittyi ehkä enemmänkin tuohon työpaikan vaihtoon ja varmaan alitajuisesti stressasin myös läksiäisiä.Nyt unihommat ovat paremmalla tolalla.Kokeilimpa melatoniiniakin mutta ei ole mun juttu.Siitä vasta levottomat unet saikin ja osittain myös painajaiset.Ihan karmea liskojen yö ja jäi tosiaan siihen yhteen kertaan.Kuumia aaltoja tulee myös öisin mutta vain muutaman kerran ja useimmiten vasta aamuyöstä.Päivisin joitakin kertoja,niiden kanssa kyllä pärjää.Mun yllätykseksi vuosikontrolli onkin jo loppukesästä,näissä tutkimushommissa se meneekin erilailla kun luulin.Se vuosi katsotaan hoitojen aloituksesta eikä loppumisesta.Mutta suurempi ylläri oli se että silloin saa myös jo lähetteen plastiikalle korjauksen suunnitteluun,siis apua.Mulla saattaa olla siis uus tissi kuitenkin jo tänä vuonna!Kyselin vielä että kuuluuko magneettitutkimus vuosikontrolliin mutta ei kuulemma rutiinisti.Mutta sain sen vängättyä sillä perusteella että se toinen patti ei näkynyt mammossa eikä ultrassa.Jos en olisi sitä saanut olisin sitten käynyt siinä omaan piikkiin.Täyttelin kaavakkeen vielä elämänlaatuun liittyen,se on tehty hoitojen alusta lähtien ja siinä arvioidaan omaa kuntoa verrattuna lähtötilanteeseen.Täysiä pojoja en vieläkään antanut mutta aika lähellä jo ollaan onneksi.Vaikka hassua sinänsä että tuskin se kunto tai olo tulee ikinä olemaan se sama kuin ennen koko ruljanssia.Sit vielä lääkäri kyseli että jaksanko loput 9 herceptin pistosta vielä ottaa.Siis mikä kysymys toi nyt oli,miks en jaksais?Ne nyt on kuitenkin niin pientä kaiken muun rinnalla.Sydäntä ultrataan vielä pari kertaa tänä aikana.Viimeinen piikki ajoittuu sitten jonnekin elokuun lopulle.Oli edellisen kerran hoitajan kanssa puhetta shotin hinnasta,2000€/laaki!Ja näitä siis yhteensä se 17.Taidan olla astetta kalliimpi kansalainen.Kaikkinensa mun hoitoni on tullut maksamaan reilut satatonnia,onneks on verorahoja maksettu😅

Töihinpaluu lähestyy

Viimeisestä tekstistä onkin jo tovi.Ja paljon on tapahtunut.Sädealue on melkein parantunut,tällä hetkellä iho kesii ja uusi tulee alta.Iho ei ole enää kipeä ja jopa proteesia voi jälleen pitää.Ehkä siksi ei olekaan tullut juuri kirjoiteltua kun tuo normaali elämä on imaissut niin mukaansa,ja oon nauttinut siitä niin paljon!Ystävien tapaamista,luistelua,hiihtoa,joogaa,perheen kanssa touhuilua.Ihan parasta.Syöpä alkaa pikkuhiljaa olla ajatuksissa taka alalla.Hormoniblokkaus lääkkeen alotin viikko sitten,kuumat aallot on tulleet mutta eivät ainakaan vielä niin pahana.Silloin tällöin naama helahtaa kirkkaan punaiseksi ja öisin nukun vähän levottomasti.Mutta ainakaan vielä ei tarvitse uida öisin hikilammikossa.

Ja ehkäpä voin täälläkin nyt paljastaa sen että palaan työelämään 4 viikon kuluttua,mutta uudelle työnantajalle!Se tuo kyllä oman lisäjännityksen tuohon työhönpaluuseen,mutta päällimmäisenä olen kyllä todella innoissani siitä.En kylläkään usko että alku tulee olemaan helppoa,paljon on opittavaa ja omaksuttavaa ja vähän pelottaa kuinka pärjään.Mutta jos muutosta haluaa niin silloin on hypättävä pois omalta mukavuusalueelta ainakin hetkellisesti.Tätä työasiaa  olen pohtinut todella paljon nyt sairasloman aikana,sitä mitä haluan tehdä,kuinka työ vaikuttaa niin paljon omaan hyvinvointiin,paljonko on valmis uhraamaan työlle oman hyvinvoinnin tai perheen kustannuksella.Näitä kysymyksiä olen pyöritellyt ja tämä on myös ollut suurin syy sille miksi en enää  nähnyt itseäni vanhassa työssäni .En mitenkään päin.Jos uusi työpaikka ei olisi osunut juuri tähän saumaan se olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin.Mulla on ollut maailman parhaat työkaverit mutta aina se ei riitä.Monia tulee ikävä,niinkuin on ollut jo sairasloman aikana mutta toivottavasti yhteys säilyy tärkeimpiin ihmisiin myös tulevaisuudessa.

Siksipä nyt 4 viikon aikana aion keskittyä kivoihin juttuihin ja kunnon kohottamiseen.Ja vaikka sairasloma on mennyt loppuviimein nopeasti,kyllä mä kaipaan jo töihin.Ja sitä ihan tavallista arkea aamuheräämisineen,päiväkotipäivineen,viikonlopun odotuksineen.Sitä tavallista tylsää arkea!

Sädehoito ohi!

Viimeisellä sädeviikolla iho alkoi oireilla kunnolla,rinnus muuttui kirkkaan punaiseksi,näyttää siltä kuin siihen olisi jäänyt silitysrauta vähän pitemmäksi aikaa.Karmea kutina ja kuumotus,mutta kun ei voi raapia.Suolahauteet on olleet ahkerassa käytössä ja rasvaa kuluu.Edelleenkään se ei kuitenkaan ole rikki ,jes!Ja korkeat toiveet ettei menisikään enää.Pahiten on osumaa ottanut kainalo ja se onkin inhottavin kohta koska se on kaikkein alttein hankaukselle.Väljät vaatteet on aika jees.Torstaina oli sädelääkärin vastaanotto.Siellä nyt ei ihmeitä tullut.Paitsi sydänultraa nyt aikaistettiin jo ensi viikolle niiden taannoisten oireiden takia.Se olisi ollut vasta 4 viikon päästä mutta nyt se on ennen torstaista herkkupiikkiä jotta se voidaan antaa turvallisin mielin.Mulla kyllä itselläkin tuli mieleen ekana toi Herceptin että saattaisi aiheuttaa oirehdintaa mutta katsotaan nyt.Sormet ristiin että sydän on edelleenkin tikissä.Niin ja Tamofen reseptin sain nyt sitten kouraan.Kahden vuoden satsi.Keskusteliin lähinnä niiden mukana tulevasta hieman korkeammasta veritulppa riskistä.Eli pitkille lennoille pitäisi ottaa napapiikkiä ja pitemmälle matkoille muutenkin tukisukat ja jaloittelutauot peruskauraa.Asioita joita ei ole tarvinnut aiemmin miettiä.Kysyin koska aloitan ja vastaus oli että kunhan tuo iho on rauhoittunut.Että nyt sitten arvon koska aloitan.Jos vaikka seuraavan viikon huilis ja sitten alottais.Nappi päivässä,5 vuotta.

Mutta empä voinut arvata millaisen tunnemyllerryksen viimeinen sädehoito voi aiheuttaa.Jonkinlaisen jo kävin läpi sytojen jälkeen mutta ei se ollut mitään tähän verrattuna.Saman tien kun pääsin perjantaina sairaalalta autolle,hanat aukesi ja sitä sitten jatkuikin pitkin päivää.Ihan mieletön helpotuksen tunne.Nyt voi vihdoin alkaa vähän relaamaan ja keskittymään muihin juttuihin.Ehkä juuri se kuinka konkreettista se sädeklinikan oven kiinni laittaminen oli,sinne ei toivottavasti tarvi palata enää koskaan!Syöpiksellähän käynnit kuitenkin jatkuvat vielä pitkään mutta sädepoli oli tässä.Vaikka sädehoito vei vain sen vajaan tunnin päivästä silti oli ihan kumma olo,sellainen että ei pystynyt keskittymään mihinkään,ajatteli vain koko ajan sitä seuraavaa ja että montako käyntiä vielä on jäljellä.Kaipa sekin oli jonkinlaista stressiä ja sekin purkautui nyt perjantaina.Mutta fiilis oli kyllä ihan mahtava!Yksi etappi on taas saavutettu ja seuraavat ovatkin sitten vähän kauempana.Mutta ehdottamasti vaikein ja raskain osuus on nyt muisto vain.Jännä juttu miten ikäviä asioita unohtaa.Sytoaika alkaa olla jo ihan hämärän peitossa ja hyvä niin,kukapa sitä edes haluaisi muistella.Nyt alkaa uusi elämä,syövätön sellainen!

Turnausväsymystä ilmassa

Tässä on tainnut mennä viime aikoina liian lujaa kun on halunnut tehdä kaikenlaista ja touhuilla.Ja kroppa taas ilmoittelee että hidasta nyt hyvä nainen.Jo alkuviikosta uuden vuoden aattoiltana oli pienen rakettilenkin aikana omituinen olo.Henkeä ahdisti ja hengästytti ja päässä outo tunne.Juuri samankaltainen olo kuin sytojen aikana kun hemppa oli matala.Karmea dejavu.Noh uudenvuoden päivän lepäilin ja otin rauhassa mutta heti liikkeelle lähtiessä sama juttu,outo ahdistus.Keskiviikkona sitten lähdin näytille päivystykseen.Olo onnkuitenkin ollut jo ihan hyvä tässä viikkoja niin alkoi huolestuttamaan moiset oireet.Sädehoidoista ei kuulemma voi tulla kyseisiä oireita mutta tiedä häntä.Lopputulema oli kuitenkin se että missään ei ollut mitään vikaa,kaikki arvot priimaa ja kuvissa ei mitään esim veritulppaan viittaavaa.On tää nyt kummallista.Näköjään sitä tätä nykyä on vauhkona heti kun jotain poikkeavaa ilmaantuu ja luulenpa että homma ei tule tulevaisuudessa juurikaan muuttumaan.Omaaa oloaan ja tuntemuksiaan kuuntelee ihan yliherkällä korvalla.Pieni sydämen tykytys on omissa skenaarioissa jo sydänkohtaus ja pikku yskästä saa tekaistua keuhkokuumeen.

Sädehoitaja oli sitä mieltä että ehkä tämä kokonaiskuormitus kaikesta saattaa aiheuttaa oireita ja kyllähän se on aika järkeenkäypää.On tässä sellainen putki ollut päällä kesästä lähtien.Olen suorittanut sitä putkea kuin robotti,puskenut eteenpäin koska muuta vaihtoehtoa ei ole.Vaikka on sanottu että sädehoito on se helpoin nakki tässä hommassa niin empä tiedä.Ehkä fyysisesti joo mutta nyt vasta on mieli alkanut selvästi käsittelemään asioita ja kelaamaan mitä tässä on tapahtunut lyhyessä ajassa,herkistyn usein ja yllättäen.Ja joo,olen todellakin uupunut,nimenomaan henkisesti ja nimenomaan tähän aikataulutettuun elämään ja siihen että siihen ei ole minkäänlaista omaa kontrollia.Mutta onneksi säteitä on enää 5 kertaa jäljellä.Siis 5!Ensi viikon kun jaksaa niin voi vihdoin levätä myös henkisesti.Olla ilman aikatauluja.Saa myös sairaalaan vähän etäisyyttä eikä siellä tarvitse tämän jälkeen ravata edes joka viikko.Ensi torstaina on sädelääkäri.Ja viikon päästä sitten alkaakin vaihdevuosielämä.Sormet ja varpaat ristiin että pääsen kohtuullisilla oireilla.Onneksi tässä on myös jokunen viikko aikaa tottua uudenlaiseen vaiheeseen ja sen tuomiin mahdollisiin haasteisiin ennen kuin alan palailla työelämään.Sepä sitten onkin jännä juttu monellla tapaa!