torstai 25. kesäkuuta 2020

Korjausleikkaus

Korjausleikkaus on vihdoin ohi,nyt on 10 päivää kulunut leikkauspäivästä.Alunperinhän leikkaus piti olla jo huhtikuussa mutta sitten tuli korona ja sotki kuviot.Onneksi uusi aika tuli kuitenkin aika nopealla aikataululla ja nyt siis toipuminen on jo menossa hyvää vauhtia.Ennen leikkausta multa otettiin CT kuva vatsan alueelta josta tarkistettiin että verisuonisto on ok siirrettävällä alueella.Rasva/iho siirteen  mukana tuli myös suonet jotka ruokkivat siirrettä kun se on kiinnitetty rinnan alueelle.Kaikki oli kuvissa hyvin eikä estettä leikkaukselle ollut ,mammografia täytyi myös ottaa vielä kertaalleen koska edellisestä oli kulunut liikaa aikaa.Puhdas sekin.Leikkaukseen valmistautuminen alkoi 2 viikkoa aiemmin jolloin Tamofen lääkitys täytyi jättää tauolle tukosriskin vuoksi.Leikkausta edellisellä viikolla otettiin verikokeet.Leikkausta edellisenä iltana aloin pistämään Innohep ”napapiikkiä” reiteen myös tukosten estämiseksi ja se jatkuu vielä nyt 3 päivää.Leikkausaamuksi olin saanut polilta tukisukat jotka piti pukea ennen sängystä nousua.Osastolle oli mentävä klo 7.30.En ihan kamalasti ehtinyt operaatiota jännittää mutta viimeistään siinä vaiheessa kun kirurgi piirteli suunnitelmat tussilla vatsaan ja rintaan alkoi jänskättää.Jouduin odottamaan omaa leikkausvuoroa reilun tunnin.Sitten kutsu kävi ja lähdettiin hoitajan kanssa köpöttelemään saliin yhtä kerrosta ylemmäs.Vaikka jännitti olin yllättävän rauhallinen kun pääsin saliin,ehkä osaksi siksi että kokemusta jo oli parin vuoden takaa ja tiesin ja luotin että olisin hyvissä käsissä.Sitten vaan maski naamalle ja unten maille...

Leikkauspäivän ilta:
Leikkaus kesti reilun 5 tuntia ja sen jälkeen aloin tulla tolkkuihini heräämössä.Normaalistihan heräämössä ollaan muutama tunti mutta mä olin tarkkailtavana seuraavaan päivään koska rinnan verenkiertoa seurattiin eka vuorokausi tunnin välein.Nukkumisesta ei tullut mitään.Heräämössä olo oli ihan ok,paitsi silloin kun sain vahvempaa kipulääkettä.Opiaatit teki mulle tosi huonon olon.Kipuja ei kuitenkaan onneksi ollut.Koko ilta meni ihan sumussa,sain kuitenkin soitettua kotiin että kaikki on hyvin.

1.päivä leikkauksen jälkeen:
Aamulla pääsinkin jo osastolle missä siirteen tarkkailu jatkui tiuhaan tahtiin.Uskalsin vilkaista jo rinnuksia ja kyllä,mulla oli vihdoin kahden vuoden jälkeen taas tissi!Tosi turvoksissahan se oli ja tuntui pinkeältä ja raskaalta,mutta olihan se ihan huikeeta tuijotella tissivakoa taas pitkästä aikaa.Haavoja en vielä katsonut.Enkä myöskään vatsan aluetta.Huono olo jatkui aaltoilevana koko päivän enkä paljoa pystynyt syömään.Iltapäivällä tuli fyssari ja nousin pystyyn ekan kerran.Voin kertoa että aika raskasta oli.Pystyin seisomaan tuen varassa sen verran että vaatteet saatiin vaihdettua,sitten alkoi pyörryttämään niin paljon että oli pakko päästä takaisin vaakatasoon.Yön aikana nousi kuume joka jatkua vielä seuraavan päivänä.

2.päivä leikkauksen jälkeen:
Huono olo jatkuu koko päivän.Pääsen kuitenkin liikenteeseen kävelytuen(jota fyssari kutsui leikkisästi Fordiksi)kanssa kahteen kertaan ja kävelen käytävällä jo päästä päähän.Vatsaa kiristää ja on vaikeaa oikaista itseään kunnolla.Tarkoitus oli että virtsa katetri olisi saatu pois mutta vessassa käynti ei onnistunut vielä omatoimisesti joten se saisi jäädä seuraavaan päivään.Näen vatsan alueen ekan kerran ja yllätyin kuinka siisti se oli.Napa oli siirretty ja vatsa oli niin littana että ei ole varmaan koskaan ollut!Haava on noin 30 cm eli on melkein koko vatsan levyinen.Mutta olin kyllä näkyyn tyytyväinen vaikka siinäkin oli tosi paljon turvotusta.

3.päivä leikkauksen jälkeen:
Saan virtsakatetrin ja 2 dreeniletkua pois heti aamusta,se helpottaa liikkumista paljon ja pystynkin jo kävelemään ilman tukea käytävällä.Kieltäydyin ottamasta enää opiaatteja kipuun ja päivä menikin tosi hyvin kun pystyi syömään.Ja pärjäsin ihan hyvin panadol/burana kombinaatiolla ,kivut ei ole missään vaiheessa olleet kovia.Rinnan seuranta harveni 4 tuntiin ja kokoajan siinä oli kaikki hyvin,suonia kuunneltiin doplerilla ja lämpöä mitattiin muutamasta eri kohdasta.

4.päivä leikkauksen jälkeen:
Aamulla lähtee viimeinenkin dreeni vatsalta ja käyn omatoimisesti jo suihkussa.Haavoja kiristää ja tuntuu tosi hontelolta ilman tulivyötä.Tukivyötä pidetään siis nyt 4 viikkoa yötäpäivää ja sitten vielä 2 viikkoa päivisin.Aamukierrolla plastiikkakirurgi ilokseni ilmoittaa että pääsen iltapäivällä kotiin!Ihan mahtavaa!Mulle sattui ihan kamalat huonekaverit joten oli enemmän kuin huippua päästä kotiin jatkamaan toipumista.

Kotona toipuminen on jatkunut hyvin.Olen päässyt hyvin liikkeelle ja pystyn tekemään pieniä kotihommia.kipulääkettä olen jo vähän vähentynyt.Aamut on olleet pahimpia kun yön jäljiltä on ihan rautakankijäykkänä.Mutta kun pääsee liikkeelle niin äkkiä siitä vetristyy.Haavoja kiristelee ja kutittaa ja rinta turpoilee aina jos päiväsaikaan liikkuu enemmän.Selkä väsyy helposti koska vatsalihaksia ei voi juuri vielä käyttää.

Mutta sitten siitä esteettisestä puolesta:
Olen lopputulokseen tosi tyytyväinen jo nyt.Uusi rinta on pehmeä ja oikeasti ei liivit päällä erota kumpi on aito ja kumpi tehty.Haavat on tosi siistit.Muodoltaan se on vielä turpea ja pullea mutta se laskee ajan myötä ja voisin kuvitella että joidenkin kuukausien päästä se on aika lähellä vastapariansa.Sitä vaikutusta mitä tämä on jo tähän mennessä tuonut itsetunnolle ja naiseudelle ei voi sanoin kuvailla.Oon niin onnellinen että tekisi vaan mieli esitellä tuota palloa kaikille että kattokaa nyt mikä mulle tehtiin!En olisi ikinä uskonut että lopputulos olisi noin lähellä oikean rinna ulkonäköä.Rivien välistä voi ehkä lukea että odotukset eivät olleet korkealla.

Voin siis vain todeta että jos joku tätä operaatiota miettii niin voin lämpimästi suositella.Mulla kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin ja toipuminenkin on ollut nopeampaa mitä olisin voinut kuvitella.
Nyt mä olen vihdoin kokonainen🖤

After....
  Before....

1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää! Pystyn samastumaan, että olet hyvin iloinen ja onnellinen.

    Itselläni oli vain osapoisto, mutta nyt puolentoista vuoden kuluttua olen havahtunut siihen, rujo rinta häiritsee liikaa. Toki olen kiitollinen siitä, että puettuna ei puolieroa juurikaan havaitse. Olen menossa plastiikkakirurgin konsultaatioon.

    VastaaPoista

Jätä tähän kommentti,ilahtuisin siitä kovasti:)

Korjausleikkaus vol 2

Viime viikolla operoitiin uudelleen rakennettua rintaa.Kokoero toiseen verrattuna oli huomattava ja muotokaan ei oikein ollut asettunut ,rin...