Töihinpaluu lähestyy

Viimeisestä tekstistä onkin jo tovi.Ja paljon on tapahtunut.Sädealue on melkein parantunut,tällä hetkellä iho kesii ja uusi tulee alta.Iho ei ole enää kipeä ja jopa proteesia voi jälleen pitää.Ehkä siksi ei olekaan tullut juuri kirjoiteltua kun tuo normaali elämä on imaissut niin mukaansa,ja oon nauttinut siitä niin paljon!Ystävien tapaamista,luistelua,hiihtoa,joogaa,perheen kanssa touhuilua.Ihan parasta.Syöpä alkaa pikkuhiljaa olla ajatuksissa taka alalla.Hormoniblokkaus lääkkeen alotin viikko sitten,kuumat aallot on tulleet mutta eivät ainakaan vielä niin pahana.Silloin tällöin naama helahtaa kirkkaan punaiseksi ja öisin nukun vähän levottomasti.Mutta ainakaan vielä ei tarvitse uida öisin hikilammikossa.

Ja ehkäpä voin täälläkin nyt paljastaa sen että palaan työelämään 4 viikon kuluttua,mutta uudelle työnantajalle!Se tuo kyllä oman lisäjännityksen tuohon työhönpaluuseen,mutta päällimmäisenä olen kyllä todella innoissani siitä.En kylläkään usko että alku tulee olemaan helppoa,paljon on opittavaa ja omaksuttavaa ja vähän pelottaa kuinka pärjään.Mutta jos muutosta haluaa niin silloin on hypättävä pois omalta mukavuusalueelta ainakin hetkellisesti.Tätä työasiaa  olen pohtinut todella paljon nyt sairasloman aikana,sitä mitä haluan tehdä,kuinka työ vaikuttaa niin paljon omaan hyvinvointiin,paljonko on valmis uhraamaan työlle oman hyvinvoinnin tai perheen kustannuksella.Näitä kysymyksiä olen pyöritellyt ja tämä on myös ollut suurin syy sille miksi en enää  nähnyt itseäni vanhassa työssäni .En mitenkään päin.Jos uusi työpaikka ei olisi osunut juuri tähän saumaan se olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin.Mulla on ollut maailman parhaat työkaverit mutta aina se ei riitä.Monia tulee ikävä,niinkuin on ollut jo sairasloman aikana mutta toivottavasti yhteys säilyy tärkeimpiin ihmisiin myös tulevaisuudessa.

Siksipä nyt 4 viikon aikana aion keskittyä kivoihin juttuihin ja kunnon kohottamiseen.Ja vaikka sairasloma on mennyt loppuviimein nopeasti,kyllä mä kaipaan jo töihin.Ja sitä ihan tavallista arkea aamuheräämisineen,päiväkotipäivineen,viikonlopun odotuksineen.Sitä tavallista tylsää arkea!

Sädehoito ohi!

Viimeisellä sädeviikolla iho alkoi oireilla kunnolla,rinnus muuttui kirkkaan punaiseksi,näyttää siltä kuin siihen olisi jäänyt silitysrauta vähän pitemmäksi aikaa.Karmea kutina ja kuumotus,mutta kun ei voi raapia.Suolahauteet on olleet ahkerassa käytössä ja rasvaa kuluu.Edelleenkään se ei kuitenkaan ole rikki ,jes!Ja korkeat toiveet ettei menisikään enää.Pahiten on osumaa ottanut kainalo ja se onkin inhottavin kohta koska se on kaikkein alttein hankaukselle.Väljät vaatteet on aika jees.Torstaina oli sädelääkärin vastaanotto.Siellä nyt ei ihmeitä tullut.Paitsi sydänultraa nyt aikaistettiin jo ensi viikolle niiden taannoisten oireiden takia.Se olisi ollut vasta 4 viikon päästä mutta nyt se on ennen torstaista herkkupiikkiä jotta se voidaan antaa turvallisin mielin.Mulla kyllä itselläkin tuli mieleen ekana toi Herceptin että saattaisi aiheuttaa oirehdintaa mutta katsotaan nyt.Sormet ristiin että sydän on edelleenkin tikissä.Niin ja Tamofen reseptin sain nyt sitten kouraan.Kahden vuoden satsi.Keskusteliin lähinnä niiden mukana tulevasta hieman korkeammasta veritulppa riskistä.Eli pitkille lennoille pitäisi ottaa napapiikkiä ja pitemmälle matkoille muutenkin tukisukat ja jaloittelutauot peruskauraa.Asioita joita ei ole tarvinnut aiemmin miettiä.Kysyin koska aloitan ja vastaus oli että kunhan tuo iho on rauhoittunut.Että nyt sitten arvon koska aloitan.Jos vaikka seuraavan viikon huilis ja sitten alottais.Nappi päivässä,5 vuotta.

Mutta empä voinut arvata millaisen tunnemyllerryksen viimeinen sädehoito voi aiheuttaa.Jonkinlaisen jo kävin läpi sytojen jälkeen mutta ei se ollut mitään tähän verrattuna.Saman tien kun pääsin perjantaina sairaalalta autolle,hanat aukesi ja sitä sitten jatkuikin pitkin päivää.Ihan mieletön helpotuksen tunne.Nyt voi vihdoin alkaa vähän relaamaan ja keskittymään muihin juttuihin.Ehkä juuri se kuinka konkreettista se sädeklinikan oven kiinni laittaminen oli,sinne ei toivottavasti tarvi palata enää koskaan!Syöpiksellähän käynnit kuitenkin jatkuvat vielä pitkään mutta sädepoli oli tässä.Vaikka sädehoito vei vain sen vajaan tunnin päivästä silti oli ihan kumma olo,sellainen että ei pystynyt keskittymään mihinkään,ajatteli vain koko ajan sitä seuraavaa ja että montako käyntiä vielä on jäljellä.Kaipa sekin oli jonkinlaista stressiä ja sekin purkautui nyt perjantaina.Mutta fiilis oli kyllä ihan mahtava!Yksi etappi on taas saavutettu ja seuraavat ovatkin sitten vähän kauempana.Mutta ehdottamasti vaikein ja raskain osuus on nyt muisto vain.Jännä juttu miten ikäviä asioita unohtaa.Sytoaika alkaa olla jo ihan hämärän peitossa ja hyvä niin,kukapa sitä edes haluaisi muistella.Nyt alkaa uusi elämä,syövätön sellainen!

Turnausväsymystä ilmassa

Tässä on tainnut mennä viime aikoina liian lujaa kun on halunnut tehdä kaikenlaista ja touhuilla.Ja kroppa taas ilmoittelee että hidasta nyt hyvä nainen.Jo alkuviikosta uuden vuoden aattoiltana oli pienen rakettilenkin aikana omituinen olo.Henkeä ahdisti ja hengästytti ja päässä outo tunne.Juuri samankaltainen olo kuin sytojen aikana kun hemppa oli matala.Karmea dejavu.Noh uudenvuoden päivän lepäilin ja otin rauhassa mutta heti liikkeelle lähtiessä sama juttu,outo ahdistus.Keskiviikkona sitten lähdin näytille päivystykseen.Olo onnkuitenkin ollut jo ihan hyvä tässä viikkoja niin alkoi huolestuttamaan moiset oireet.Sädehoidoista ei kuulemma voi tulla kyseisiä oireita mutta tiedä häntä.Lopputulema oli kuitenkin se että missään ei ollut mitään vikaa,kaikki arvot priimaa ja kuvissa ei mitään esim veritulppaan viittaavaa.On tää nyt kummallista.Näköjään sitä tätä nykyä on vauhkona heti kun jotain poikkeavaa ilmaantuu ja luulenpa että homma ei tule tulevaisuudessa juurikaan muuttumaan.Omaaa oloaan ja tuntemuksiaan kuuntelee ihan yliherkällä korvalla.Pieni sydämen tykytys on omissa skenaarioissa jo sydänkohtaus ja pikku yskästä saa tekaistua keuhkokuumeen.

Sädehoitaja oli sitä mieltä että ehkä tämä kokonaiskuormitus kaikesta saattaa aiheuttaa oireita ja kyllähän se on aika järkeenkäypää.On tässä sellainen putki ollut päällä kesästä lähtien.Olen suorittanut sitä putkea kuin robotti,puskenut eteenpäin koska muuta vaihtoehtoa ei ole.Vaikka on sanottu että sädehoito on se helpoin nakki tässä hommassa niin empä tiedä.Ehkä fyysisesti joo mutta nyt vasta on mieli alkanut selvästi käsittelemään asioita ja kelaamaan mitä tässä on tapahtunut lyhyessä ajassa,herkistyn usein ja yllättäen.Ja joo,olen todellakin uupunut,nimenomaan henkisesti ja nimenomaan tähän aikataulutettuun elämään ja siihen että siihen ei ole minkäänlaista omaa kontrollia.Mutta onneksi säteitä on enää 5 kertaa jäljellä.Siis 5!Ensi viikon kun jaksaa niin voi vihdoin levätä myös henkisesti.Olla ilman aikatauluja.Saa myös sairaalaan vähän etäisyyttä eikä siellä tarvitse tämän jälkeen ravata edes joka viikko.Ensi torstaina on sädelääkäri.Ja viikon päästä sitten alkaakin vaihdevuosielämä.Sormet ja varpaat ristiin että pääsen kohtuullisilla oireilla.Onneksi tässä on myös jokunen viikko aikaa tottua uudenlaiseen vaiheeseen ja sen tuomiin mahdollisiin haasteisiin ennen kuin alan palailla työelämään.Sepä sitten onkin jännä juttu monellla tapaa!