maanantai 10. syyskuuta 2018

10 päivän ränni

On kyllä harvinaisen paskat 10 päivää takana, ei voi muuta sanoa.Aika syvissä vesissä on muutamina päivinä uitu,siellä jaksamisen äärirajoilla käyty ja manattu että ei tätä koskaan enää.Eilen oli eka päivä kun selvisin ilman kipulääkettä ja sitä myötä myös pää alkoi vähän selviämään.Mutta hakattu olo edelleen ja lihakset aivan jumissa ja kipeenä..Flunssainen olo on myös edelleen,mutta korvissa ei ollut mitään, kun kävin perjantaina niitä sitten näyttämässä.Ei kyllä mennyt tämä kolmas doke yhtään sen paremmin kuin aiemmat, päinvastoin.Ehkä ikävintä oli nyt se jatkuva huimaus,sellainen ruotsinlaivafiilis tai niinkun olisi karusellissa.Ja se huimaus tuntui myös levossa mikä oli aika hämmentävää.Sammas tuli taas, mutta hävisi parissa päivässä taas puolukka niksillä.Olen ollut niin huonossa kunnossa että jopa insta kuvailu ei jaksanut innostaa vaikka siitä olen pitänyt kynsin hampain kiinni vaikka kuinka vippaisi.Ehkä siihen vaikutti myös se että silmät on olleet sumeina ja nyt kun katsoo joku päivä sitten otettuja kuvia niin ne ei todellakaan ole tarkkoja.Äitini kanssa yksi päivä puhelimessa naureskelinkin että viimeisillä voimilla silmät harittaen täytyy silti kameran kanssa ryömiä ja post-painikkeen painaminen on se viimeinen ponnistus jonka jälkeen voikin sitten kuukahtaa😄

Eli nyt sitten olisi reilu viikko aikaa taas kerätä itseä seuraavaan satsiin.CEF(cyclofosfamidi,epirubisiini,fluoroulasiili)sivuoireisiin ei pitäisi kivut kuulua joten jotain erilaista ainakin on tiedossa.Siinä tosin pahoinvointi ja väsymys saattaa olla potenssiin sata tähän verrattuna joten en mä sitä kyllä ihan hirveästi odotakaan.Ainoastaan siinä mielessä että  taas ollaan yksi Tiputus lähempänä viimeistä.CEF:iin on määrätty myös astetta hevimpänä pahoinvointilääkettä.Kortisonin ja primperanin lisäksi vielä pitkäkestoinen joka otetaan ainoastaan kerran, tiputusaamuna.Täytyy olla huippua tavaraa kun maksaa 100€ per nappi(tosin itse siitä en maksa kuin 4€).Lääkkeiden hinnoista puheenollen, on se loistavaa että tähän liittyvät lääkkeet on erityiskorvattavuuden piirissä ainakin suurin osa.Esimerkkinä yksi valkosolupiikki maksaa reippaan 900€!Ja sitä valkosolupiikkiähän ei nyt enää tule joten sikälikin jännä nähdä,että osaako mun kroppa pitää valkosolutason edes jonkinlaisena ilman apuja.Ja toivonntodella että pääsen tästä flunssasta eroon seuraavaan tippaan mennessä.Sitä ennen on vielä myös onkologin vastaanotto,jossa varmaankin katsotaan miten tämän lääkkeen kanssa kaikkiaan meni ja tietysti myös puhutaan tuon CEF:in vaikutuksista.Herceptin piikit ovatkin sitten tauolla kunnes CEF:it ovat ohi ja jatkuvat sitten taas marraskuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän kommentti,ilahtuisin siitä kovasti:)

Korjausleikkaus vol 2

Viime viikolla operoitiin uudelleen rakennettua rintaa.Kokoero toiseen verrattuna oli huomattava ja muotokaan ei oikein ollut asettunut ,rin...