Elämä kantaa

2018.Huh huh mikä vuosi.Jos joku ennustajaeukko olisi vuosi sitten kertonut vuoden 2018 tapahtumat niin olisin pyöritellyt silmiäni ja sanonut hulluksi.Vaikka sairastuminen ja hoitojen läpikäynti on ollut raskas polku niin on tästä seurannut myös paljon hyvää vaikka oudolta kuulostaakin.Ehkä paras anti on ollut se että olen löytänyt sielunsiskon.Ihmisen jonka kanssa olen voinut jakaa kaiken tähän tautiin liittyvän ja vähän myös liittymättömän.Jos luet tätä niin kiitos Ninde,ihanaa että olet🖤Voisin väittää että se on ollut tärkein voimavara oman pään kasassa pysymisen kannalta koko hoitopolun ajan,tämän kirjoittamisen lisäksi.En tarvitse vertaisryhmien kokoontumisia, yksi hyvä ihminen riittää.Siitä olen enemmän kuin kiitollinen.Niinkun joku on sanonut kaikella on tarkoituksensa ja nyt mä todellakin uskon siihen.Tähän loppuvuoteen on mahtunut yksi iso yllättäväkin juttu josta olen vain unelmoinut ja jota olen olen mielessäni kantanut jo pitkään ennen sairastumista,ja tehnyt myös konkreettisia asioita jo aiemmin sen eteen.Ja silloin kun tähdet ovat oikeassa asennossa niin kaikki vaan loksahtaa paikoilleen.Sairaus on opettanut elämään hetkessä ja auttanut suuren päätöksen teossa antaen varmuutta tehdä juuri niinkuin itse haluan enkä niinkuin muut olettavat,ainoastaan omaa hyvinvointiani ajatellen,sekä henkistä että fyysistä.Tämän sairauden oli tarkoitus olla juuri tässä ja juuri mun kohdalla.Joku oli sen niin suunnitellut.Mulla on ollut aikaa miettiä mitä haluan tulevaisuudelta ja etenkin mitä en halua.Iso lehti kääntyy mutta se ei pelota yhtään.

Ei tämä sairaus ole mua tehnyt mitenkään paremmaksi ihmiseksi mutta on se antanut uusia näkökulmia elämään.Ja paljon huonomminkin voisi olla,paljon huonommin.Pää pystyssä siis kohti uutta vuotta ja hoitojen loppumista.Sädehoidot ovat menneet tähän mennessä ilman suurempia vaurioita.Iho toki punoittaa,kiristää,kutiaa ja on kuiva,tunne on vähän niinkuin olisi palanut auringossa,mutta säilynyt kuitenkin ehjänä.Ajoittain myös tuntuu pistelyä ja viiltelyä sädetetyllä alueella.Ja mieluiten hengaan kotona ilman mitään ylimääräistä kiristystä yläosassa,proteesia en pidä kuin silloin kun on pakko,inhottavalle tuntuu.Ja väsymys taitaa olla myös sivuvaikutuksia,välillä olen aivan poikki.Nyt olisi sitten pikkuhiljaa aika alkaa kohottaa kuntoa.Olen maltilla ottanut jo muutamia juoksu askeleita lenkillä mutta kyllä on lihakset olleet jumissa ja hellänä sen jälkeen ja jalat tonnin painoiset.Ei ihan vielä askel lennä.Välillä tuntuu että olen vanhuksen kropassa jumissa.Kolottaa sieltä täältä,kädet edelleen kipuilee,mutta pikkuhiljaa.Joskus lattialta polviasennosta ylöpääsykin tuntuu olevan ylivoimaista.Nivelet paukkuu ja ruoto on tönkkö kun rautakanki.Mutta hiukset kasvaa kovaa vauhtia ja niitä voi jo oikeasti sanoa hiuksiasi.Mikä ihana tunne kun voi laittaa shampoota hiuksiin ja jopa vaahdottaa niitä!Kuten on joskus tapahtunut rinnan kanssa myös välillä olen unohtanut ettei tukkaa olekaan.Naispuoliset ainakin tietävät että välillä suihkun jälkeen tulee kiedottua toinen pyyhe päähän turbaaniksi että hiukset kuivuisivat,noh,ompa sitä tullut tehtyä nytkin välillä ihan vaistomaisesti.Tai sitten alussa kun kalju oli tuore juttu ,saatoin ottaa hiuslenkin ja yrittää sipaista ponnarin! Alotin hiusten kasvun kuvaamisen 5 viikkoa sitten ja räpsäisen kuvan joka viikon maanantaina.Siitä pystyy hyvin seuraamaan että edistystä kyllä tapahtuu vaikka se kyllä tuntuu todella HITAALTA.Kaikista tämänhetkisistä krempoista huolimatta sirastuminen ei ole ollut todellakaan elämän loppu niinkuin se keväällä tuntui vaan uuden alku.En muista koska olisin ollut näin innoissani tulevasta, en malttaisi odottaa hoitojen loppua ja kaikkea sitä mitä on edessä.Tänään kävin valitsemassa palkintoni jonka saan kun sädehoidot ovat ohi,oman taistelusormukseni roosanauha kaiverruksella.Toivottavasti se muistuttaa vaikeiden aikojen keskellä että kaikesta selviää.Tuntuu että olen herännyt jostain horteesta eloon,olen innoissani elämästä!Joten bring it on 2019!Ai niin ja #todellakifuckcancer