perjantai 28. syyskuuta 2018

Aneemista

Kohtuullisen heikko esitys ollut kyllä tämä viikko.Hoidon jälkeiset pahimmat päivät ovat olleet ma-ke jolloin heikotus oli ihan omaa luokkaansa.Pää kun alkoi huuruista selvitä niin jäljelle jäi edelleen sydämen ”villiys” ja jalat-alta heikotus.Sydän on käynyt ihan ylikierroksilla hoidosta lähtien, leposyke on 80-90,heti kun jotain tekee se takoo reippaasti yli 100.Päässä oletettavasti heittää aika helposti.Aloin olla sen verran huolissani omasta olostani keskiviikkona että soitin syöpöpolille ja ohjasivat sitten Acutaan saman tien.Eli keskiviikko illan vietin viihtyisässä kymmenen hengen lepohuoneessa alkoholistien,muistisairaiden,ripulipotilaiden ja myyräkuume epäiltyjen kanssa.Sydänmonitorissa illan oltuani selvisi onneksi että sydämessä ei ole mitään vikaa muttta labrat osoittivat anemiaa.Hb enää 91 ja punasolut reilusti alle viitearvojen.Että ei ihme että heikottaa ja tykyttää.Ottivat vielä keuhkojen CT kuvan keuhko embolian poissulkemiseksi kun henkeäkin ahdistaa aika ajoin.Mutta se oli onneksi myös kunnossa.Ja tämä anemia ei johdu raudanpuutteesta vaan ihan sytostaateista joten sille ei voi paljon muuta tehdä kuin tankata lisäverta jos arvot vielä tuosta laskevat.Verikokeet on taas reilun viikon päästä joten saapa nähdä.

Eli aika säästöliekillä on nyt mentävä.Alkaa olla henkisesti aika raastavaa tämä velttous ja makaaminen.Jalat on aivan hapoilla koko ajan.Niitä särkee aika ajoin.Oikean käden suonet on kipeytyneet koskekusaroiksi,sekin sytojen tepposia.Suoniin olen laittanut hoitajan ohjeesta hirudoid fortea ja pesimpä sillä sitten hampaatkin tuossa taannoin,tuubi kun muistuttaa erehdyttävästi kuivan suun hamputahnatuubiani.Nyt on ekan kerran tullut oikeasti sellainen tunne että mä en selviä tästä hengissä.Miten tämä voi ottaa näin koville.Vielä kaksi kertaa olisi lusittava tämä paska läpi.Itku on nyt aika herkässä.Nyt voisin ottaa tähän kohtaan aikakapselin joka veisi vaikka vuoden loppuun.

2 kommenttia:

Jätä tähän kommentti,ilahtuisin siitä kovasti:)

Korjausleikkaus vol 2

Viime viikolla operoitiin uudelleen rakennettua rintaa.Kokoero toiseen verrattuna oli huomattava ja muotokaan ei oikein ollut asettunut ,rin...